Turkiskuoriaisen torjunta
Turkiskuoriaiset lisääntyvät lämpimässä ja hakeutuvat sisätiloihin mielellään. Turkiskuoriaisten toukat kasvavat noin sentin mittaisiksi ja lymyilevät esimerkiksi mattojen alla ja komeroissa. Mikäli havaitset sisätiloissa ongelman turkiskuoriaisten kanssa, ota yhteyttä meihin. Hoidamme torjunnan asianmukaisilla keinoilla!
Turkiskuoriainen
Mistä tunnistan turkiskuoriais-ongelman?
Turkiskuoriaiset ovat tekstiilituholaisia, joiden toukat vahingoittavat etenkin luonnonkuituisia tekstiilejä. Reikäiset matot tai villapaidat saattavat olla merkki turkiskuoriaisista. Turkiskuoriaisten ja niiden toukkien torjunta on haastavaa ja siksi suositeltavaa jättää ammattilaisen hoidettavaksi.
Mistä sitten tietää, onko asunnossa turkiskuoriaisia? Nakerretut reiät esimerkiksi villavaatteissa, turkiksissa ja muissa eläinperäisissä tekstiileissä voivat olla turkiskuoriaisen toukan tekosia. Aikuiset kuoriaiset eivät tee tuhoja, mutta niitä voi nähdä parveilevan huoneissa, joissa on luultavasti toukkiakin.
Turkiskuoriaisten aiheuttamat haitat
Vaikka turkiskuoriaiset ovat ihmiselle harmittomia, on niiden torjunta tärkeää, jotta vältytään ongelman kasvamiselta tulevaisuudessa. Turkiskuoriaiset, kuten muutkin tuholaiset, ovat epämiellyttäviä esteettistä haittaa aiheuttavia vieraita.
Turkiskuoriaisten toukat käyttävät ravinnokseen kuolleita hyönteisiä sekä orgaanisia tekstiilejä. Etenkin pitkään käyttämättömänä olevat ja likaiset tekstiilit ovat toukkien mieleen. Turkiskuoriaiset eivät pure tai ole muutenkaan ihmiselle vaarallisia.
Mistä turkiskuoriaiset tulevat?
- Turkiskuoriaisia voi päätyä asuntoon esimerkiksi:
- Kirpputoreilta ostetuista tavaroista ja tekstiileistä
- Pitkään varastoissa säilytetyistä vaatteista
- Naapuriasunnoista esimerkiksi porraskäytäviä ja putkistojen läpivientejä pitkin
- Kesäaikaan ulkoa hormeja pitkin tai ikkunoista
- Turkiskuoriaiset leviävät kerrostalossa nopeasti koko taloyhtiön ongelmaksi, joten torjunta kannattaa suorittaa ajoissa.
Eroon turkiskuoriaisista – voiko ongelman ehkäistä itse?
Ennaltaehkäisy on turkiskuoriaisen torjunnassa erittäin tärkeää. Hyvä perusmuistisääntö on pitää tekstiilit ja niiden säilytystilat puhtaina, sillä toukat tykkäävät nakertaa etenkin likaisia vaatteita.
- Keinoja, joilla voit välttää kuoriaisten majoittumisen ja lisääntymisen kodissasi:
- Älä säilytä likaisia vaatteita kaapeissa
- Varastoi esimerkiksi talvivaatteet puhtaina tiiviisiin laatikoihin
- Pidä vaatekomerot ja varastotilat puhtaina
- Käsittele käytettynä ostetut vaatteet joko pesemällä ne 60 asteessa tai pitämällä niitä pakastimessa kahden vuorokauden ajan
- Pidä asunto perussiistinä, imuroi etenkin nurkat ja erilaiset kolot huolellisesti
- Hävitä eläinten - mukaan lukien hyönteisten - raadot ja pesät kotoasi
Turkiskuoriaisten torjunta pääkaupunkiseudulla ja lähikunnissa
Teron Tuholaistorjunta auttaa turkiskuoriaisten ja niiden toukkien hävittämisessä. Torjumme tuholaiset tehokkaasti ja toimintamme tavoitteena on aina päästä ongelmasta eroon pysyvästi. Suoritamme tuholaistorjuntaa päätoimikaupunkiemme Helsinki, Vantaa, Järvenpää, Riihimäki ja Hyvinkää lisäksi myös muissa lähikunnissa.
Vaikka yllä mainituilla turkiskuoriaisten ehkäisykeinoilla voi estää tuholaisten ilmestymisen, jo olemassa olevan ongelman hoitaminen kannattaa jättää ammattilaiselle, jotta torjunta saadaan hoidettua huolella ja uusiutumisen riski minimoitua. Ota yhteyttä Teron Tuholaistorjuntaan, niin kartoitamme tilanteen ja hoidamme turkiskuoriaisten ja turkiskuoriaisten toukkien torjunnan ammattitaidolla!